Joulu, korona, Retkellä

Korona-ajan jouluretkeilyä Helsingissä: Aleksanterinkadun ikkunapolku ja Espan puiston valometsä

Hurraa, joulu tulee! Esikoinenkin on vihdoin siinä iässä, että ymmärtää fiilistelyn päälle! Hänestä on kuoriutumassa ehta jouluihminen äitinsä tapaan. Ei siis muuta kuin jouluretkelle!

Paitsi että korona.

Olin jo kuvitellut esikoisen ryntäilemässä Seurasaaren joulupoluilla ja ujostelemassa joulupukin näkemistä Joulukadun avajaisissa. Olin arvellut, että hän ihastuisi Kauneimpien joululaulujen kirkossa kaikuvaan äänimereen, samoin kuin Tammisaaren joulumarkkinoiden kuhinassa nautittuun höyryävän lämmittävään glögiin.

Ja niin hän varmaan olisikin. Mutta kun kaikki peruuntui, piti keksiä jotain tilalle.

Aleksanterinkadun ikkunapolku

Erään uutisjutun sivulauseessa oli maininta ikkunapolusta, joka oli rakennettu Aleksanterinkadulle, peruuntuneen jouluparaatin korvikkeeksi. Siitä täytyi lähteä ottamaan selvää!

Ikkunapolku starttasi Stockmannin jouluikkunalta ja jatkui Senaatintorin suuntaan. Tyylikkäästi toteutetuissa ikkunoissa seikkailivat jouluparaatista karanneet eläimet. Reitti löytyi netistä, joskin parissa kohdin ikkunoita joutui vähän etsimään – vaan mikäpä sen hauskempaa kuin bongailla yhdessä punaisia kehyksiä, joilla kohteet oli merkattu! Jokaisen ikkunan ohessa oli myös qr-koodi, jonka kautta pääsi lukemaan karkureihin liittyvää tarinaa.

Vaikka oli lauantai-ilta, tungosta reitillä ei ollut. Ei edes Stockan ikkunalla. Liekö sitten korona säikäyttänyt ihmiset tai polun markkinointi jäänyt muun uutisoinnin jalkoihin. Muutaman ikkunan äärellä sentään oli kourallinen muitakin tarinaa lukemassa. Meidän seurueemme (2 aikuista, 2 vauvaa, 2 vauhdikasta leikki-ikäistä) ei tällä kertaa pysähtynyt satuun tutustumaan. Sen verran vinhaa oli kärjessä kulkevan vauhtikaksikon meno. (Ja puhunko nyt äideistä vai esikoisista, jääköön arvoitukseksi…)

Ikkunapolku joka tapauksessa seikkailtiin läpi. Sen olisi voinut kulkea myös lopusta alkuun, jolloin polun kohokohta, eli Stockan ikkuna, olisi jäänyt viimeiseksi. Se oli ainakin meillä pikkuväen lemppari.

Espan valometsä

Kun ikkunapolun jälkeen virtaa tuntui vielä riittävän, päätimme jatkaa retkeä Espan puiston valometsään. Siellä puimme esikoisille vilkkuvat valonauhat käsivarsiin ja päästimme heidät irti.

Siitähän riemu repesi! Kappelin kohdalla suharit sentään pysähtyivät hetkeksi joraamaan sisältä kantautuvan musiikin tahtiin, mutta muuten saimme lähinnä seurata kahden HIHKUVAN valonauhan sinkoilua sinne tänne.

Suureksi hitiksi muodostuivat myös puiston keskelle tallustelleet valoporot. Yksi niistä veti kaiken kruunuksi perässään rekeä, johon sai nousta kyytiin!

Retkiraadin mielipide

Kaiken kaikkiaan retki oli onnistunut. Ei tungosta, ei ahtaita sisätiloja. Ulkoilun lomassa esikoiset saivat juosta akkunsa tyhjiksi, eivätkä vauvatkaan valittaneet oloistaan. Bonuksena näimme kauniisti valaistun keskustan.

Vilkasluontoisten 2,5-vuotiaiden kanssa ikkunapolku olisi toiminut paremmin ensi vuonna. Silloin satukin olisi ehkä saatu luettua. Toki ikkunoissa riitti katseltavaa nytkin. Esikoiselle mieleen jäivät erityisesti erään ikkunan piparkakkuvuoret.

Espan puisto sen sijaan osoittautui oikeaksi löydöksi. Se oli ikiliikkujillemme taianhohtoinen temmellyskenttä, jonka valoista ja poroista riitti juteltavaa vielä kotimatkalla. Sekään ei kuitenkaan ollut esikoisen mielestä retken kohokohta.

Ylivoimaisia tähtihetkiä oli hänen mukaansa kaksi: rattaiden kyydissä popsitut ranskalaiset sekä junamatka, jota oli odotettu jo monta viikkoa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s