Kieli poskessa kirjoitettua, korona, vanhemmuus

Luvattoman laiskaa – juhlalintsaamisen alkeet

”Tykkään valoista, en paukuista. Mennään nukkumaan”, esikoinen tuumi ihmetellessämme illan ensimmäisiä raketteja. Onneksi olimme viime hetkellä napanneet mukaan kuulosuojaimet, joiden turvin pieni alahuuli lakkasi väpättämästä. Ja onneksi meillä oli myös omia ”raketteja” – iloisesti rätiseviä tähtisädetikkuja, joiden valoshow oli enemmän esikoisen mieleen.

Illan paras raketti oli tähtisädetikku!

”Onko luvatonta, jos aikuinen on uutena vuotena yöpuvussa puoli yhdeksältä?” mies kysyi peiteltyään esikoisen. Katsoin polvesta puhkikuluneita collareitani ja mietin, että päivitys pyjamaan saattaisi olla jopa askel juhlavampaan pukeutumiseen.

Saanko viettää illan piilossa kylpyhuoneessa?” koiramme kysyi silmillään ja livahti uuden vuoden bunkkeriinsa lavuaarin alle. Viiden aikaan lenkkipolulla oli ollut ruuhkaa, kun ihmiset olivat ulkoiluttaneet koiriaan ennen rakettien paukkeen alkamista. Puoli kuudelta käänsimme kotona Jouluradion nupit kaakkoon ja päästimme vapisevan koiran tuttuun ja turvalliseen piiloonsa vanhan vuoden rippeitä potemaan.

Vauvaakaan ei vuoden vaihtuminen pahemmin kiinnostanut. Paitsi sanoiko joku MAITO?!

Vauvarokossa valvotun joulun myötä päätimme viettää tämän uuden vuoden juuri niin kuin h-hetkellä hyvältä tuntuisi – pyjamissa, piilossa, päiväunia nukkuen, kuka mitenkin. Se tuntui mukavan luvattomalta! Rähjäinen, epäsosiaalinen ja saamaton juhlailta vailla suorituspaineita ja valvomisen pakkoa.

Niinpä päädyimme sohvalle syömään mätileipiä, maistelemaan Mante-vauvan syntymälahjaksi saatua shampanjaa ja katsomaan liian monta jaksoa Cobra Kaita. Rakettien yltyvästä paukkeesta arvasimme selvinneemme hereillä puoleenyöhön. Hyvä me!

Uuden vuoden ensimmäiseen aamiaiseen olin sentään päättänyt panostaa. Tarkoituksena oli loihtia suolaisia tähtitorttuja ja croissantvuokaa. Pian kuitenkin tajusin, että aamiaistarpeet olisi pitänyt myös hankkia menuun toteuttamiseksi. Onneksi jääkaapista löytyi pekonia ja munia. Ja jemmasta hyvää kahvia!

”Minäkin haluun kaffee! Minäkin haluun lukee omaa Hesalii!” esikoinen huomautti katseltuaan hetken touhujamme. Esikoisemme tykkää kahvista. Annoin kerran maistaa, kun luulin kahvin kinuamisen sillä loppuvan. Ei loppunut. Mutta mikäpä siinä! Kaadoin esikoisellekin kahvitilkan, hän valitsi itselleen lehdestä urheilusivut, ja siinä me sitten istuimme – kolme tyytyväistä, kahvikuppiemme ääressä edellispäivän uutisia lukien. Vauva tuhisi sängyssään, ja kodin täytti uuden vuoden onni.

Onnellista ja normaalimpaa vuotta 2021 jokaiselle!

Psssst, Äijä-äidin löydät myös täältä:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s