arki, isovanhemmat, korona

Hupia hyllyväleissä – äiti huonekalukaupoilla lasten kanssa

Kun lapset kasvavat, vaatteet kasvavat. Kengät kasvavat. Varusteet kasvavat. Ja sen myötä loppuu säilytystila.

Havahtuessani tähän yhtälöön alan suunnitella kotimme säilytysjärjestelmiä uusiksi. Miehen kanssa hiomme taktiikan: Joululomalla olisi aikaa, olisimme kaikki kotona. Veisimme lapset hoitoon. Hakisimme ja kasaisimme kalusteet kaikessa rauhassa aikuisten kesken. Uuden vuoden aloittaisimme tuunatussa kodissa isän palatessa töihin. Tavaroille olisi paikkansa ja arki rullaisi sujuvasti…

Sitten tulee jouluaatto ja vauvarokko. Ja siinä se loma sitten meneekin. Uusi vuosi alkaa ja isä palaa töihin. Lasten talvivaatteita aletaan säilyttää kekona keskellä arkieteisen lattiaa, kun ei niille muutakaan paikkaa ole.

Ei auta kuin ottaa käyttöön varasuunnitelma:
Lapset autoon, äiti ratin taakse ja huonekalukaupoille!

Niin hullu en sentään ole, että kuvittelisin selviäväni yksin kolmekuisen vauvan, vauhdikkaan taaperon ja hyllykkökuorman luotsimisesta kaupan halki ja kotiin. Eiväthän laatikot edes mahtuisi turvaistuinten kanssa samaan autoon.

Siispä rekrytoin isovanhemmat avuksi ostosreissulle.

Esikonen tajuaa jo huonekalukaupan pihalla, missä olemme: ”Nuolia! Äiti, täällä on nuolia!” Hän on tunnistanut sadepäivien retkikohteemme ajalta ennen koronaa. Täällä olemme käyneet imemässä virrat pois villikolta useampaankin otteeseen. Kaupan lattiaan heijastettuja nuolia seuraamalla taapero tulee juosseeksi hyvän lenkin – ja on leikistä vieläpä mielissään.

Autoon nukahtanut vauva matkustaa kauppakierroksen näppärästi ostoskärryihin nostetussa turvakaukalossaan. Pieni jatkaa kyllä untaan, kunhan kärryt eivät pysähdy. Siitä puolestaan pitää huolen esikoinen, joka viilettää jo näköpiirini laitamilla nuolia etsimässä.

Onneksi olen kirjoittanut kaiken tarvittavan listalle valmiiksi. Ei tarvitse kuin napata nopeasti hyllykoodit tuotteista samalla, kun isovanhemmat leikkivät piilosta pikkuväen kanssa. Ehdin hetkeksi itsekin hippasille. Vain kerran esikoinen ehtii livahtaa kielletylle alueelle, ja löydän hänet pomppimasta sänkyosaston muhkeimmalta pediltä kengät jalassa – mutta jos kukaan ei nähnyt, sitä ei tapahtunut!

”Minä syön keputtia!” esikoinen hihkuu dippaillessaan ranskalaisia puolukkahilloon. Ruotsalainen huonekalujätti on suunnitellut konseptinsa tarkkaan. Kun puolivälissä ostoskierrosta saa tankata mahan täyteen lihapullia, ei kenenkään hymy hyydy kesken kaupanteon. Ja täydellä vatsalla on himpun verran turvallisempaa päästää apinalauma viilettämään halki alakerran astiaosaston.

Pian jo viuhuivatkin ohi astiat, matot, istuintyynyt ja vuodevaatteet, kun kirmaan esikoisen perässä käytäviä eteenpäin. Onneksi minun ei tarvitse ehtiä katsella, mitä ympäriltä löytyy. Tämä on erittäin lompakkoystävällinen tapa shoppailla! Mutta missä välissä pikkutaaperostamme on tullut noin nopea? Isovanhemmat ovat jo kolme osastoa jäljessä.

JA MISSÄ ON VAUVA?!?!
Sydän ehtii käydä kurkussa ennen kuin muistan isovanhempien ottaneen kärryt kontolleen. Kaukalosta kuuluu yhä tyytyväinen tuhina.

Kylpyhuoneosastolta esikoinen löytää leikkikaverin. Jäämme hetkeksi parantelemaan korona-ajan aikaansaamaa kamukaipuuta. Mutta se ei hetkessä hellitä, eikä esikoista saada jatkamaan matkaa enää millään. Lopulta keksimme, että varastokärryistä saa oivan ajopelin – ja niitä vesselimme ei osaa vastustaa!

Jäljellä on enää viimeinen etappi: varastohyllyt ja tarvittavien laatikoiden noukkiminen hyllykoodien mukaisilta paikoilta. Ehdin jo huokaista, että reissu on sujunut yllättävän näppärästi, kun näen tyhjyyttään ammottavat hyllyväliköt.

”Äitiiii, missä sinä olet?! Menitkö sinä piiloon? Minä tulen etsimään!”

Juostuani vartin hyllyvälejä karjuen edestakaisin, ajopelistään karannut ja riemusta kiljahteleva esikoinen perässäni, selviää että koronasta johtuen tuotteiden kanssa on pieniä toimitusvaikeuksia. Ja pienet toimitusvaikeudet tarkoittavat sitä, että säilytyskokonaisuudestamme jää uupumaan kaksi kolmasosaa.

Odottelemme niitä yhä.

Kotimatkan murisen pettyneenä rattia puristaen. Esikoinen hihkuu takapenkiltä, että oli tosi kivaa – etenkin se, kun juostiin äidin kanssa karjuen kilpaa varastohallissa. Ja se erimakuinen keputti (= ketsuppi, eli tässä tapauksessa puolukkahillo). Isovanhemmat ajavat perässämme säälittäväksi jäänyt laatikkokuormaamme takarontissaan. Vauva nukkuu yhä, enkä ihmettele. Huonekalujen ostaminen on rankkaa puuhaa!

Seuraavana päivänä päätämme vauvan kanssa vähän rakennella, vaikka päähyllyköstämme puuttuu alaosa ja säilytyslaatikoilta seinät ympäriltä. Vauva ei kuitenkaan moisista murehdi, vaan tarttuu ohjekirjaan, ja minä teen, mitä käsketään. Kokonaissuoritusaika on 30 minuuttia (sisältäen 2 vaipanvaihtoa), eikä kumpikaan hermostu kertaakaan.

Vauvassa taitaa olla rakentajan vikaa. Sen verran hauskaa työnjohtajalla tuntui olevan – ja ohjeet maistuivat!

Psssst. Äijä-äidin löydät myös täältä:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s