arki, äitiys, Kieli poskessa kirjoitettua, päiväkoti

Kun päiväkoti taas alkaa…

Esikoisemme aloitti päiväkotitaipaleensa vuosi sitten reippaana ja iloisena. Tutustumispäivien jälkeen hän halasi ja jäi leikkimään muiden kanssa. Jossain vaiheessa halauksetkin jäivät – ei semmoisiin ollut aikaa, muilla oli jo meneillään kaikkea mielenkiintoista.

Myös minä olin tosi reipas. Kun päiväkodista ohjeistettiin itkemään vasta portin jälkeen, minua lähinnä hymyilytti. Mitäpä sitä itkemään, kun kaikki on mukavasti: Esikoinen viihtyi ja itsekin pääsin hetkeksi työelämään kääntymään ennen seuraavan lapsen syntymää.

Vastikään starttasi esikoisen toinen päiväkotivuosi. Vaikka tarhaan paluu selvästi jännitti, tunnelma oli edellisvuoden tapaan iloisen odottava ja reipas. Ja mikä parasta, uusi lukuvuosi tarkoitti myös siirtymistä ISOJEN puolelle – eli ISON liukumäen puolelle!

Minäkin olin taas tosi reipas. Pakkasin illalla reput ja rensselit valmiiksi, asettelin lippiksen ja lenkkarit ovensuuhun ja ajattelin, että jippii – nyt ehdin ehkä juoda lounaskahvit arkisin rauhassa Manten nukkuessa päiväunia. Mutta sitten vilkaisin ikkunaan ja näin loittonevan, kepeästi hyppelevän esikoisen reppu selässään, enkä ollutkaan enää yhtään reipas. Alkoi itkettää.

Psssssst. Äijä-äidin löydät myös täältä:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s