Tarinamme

Mikä äijä-äiti?

Minusta tuli äiti keväällä 2018.
Suuri unelma toteutui, vuosien odotuksen jälkeen.

Äijä-äiti puolestaan syntyi, kun esikoisemme alkoi puhua. En ollutkaan äiti, vaan äijä, ja myöhemmin äijä-äiti. Jos joku erehtyi kyselemään esikoiselta jotain äidistä, hän korjasi nopeasti: ”Ei äiti. Äijä.” Puolentoista vuoden aikana tittelini tuli tutuksi niin sukujuhlissa kuin päiväkodin pihalla, ja totuin siihen itsekin niin hyvin, että kun esikoinen eräänä päivänä kutsuikin minua äidiksi, ryystin siskonmakkarakeiton väärään kurkkuun.

Melkein ihan tavallinen perhe

Olemme melkein ihan tavallinen perhe: isä, äiti, kaksi lasta ja koira. Keltainen puutalo ja kallioinen piha. Oma pieni perunamaa. Monta kertaa viikossa lämpiävä sauna.

Paitsi että kun isä valmentaa työkseen jääkiekkoa, ja äiti käyttää päiväunipaussit musiikin tekemiseen, arki ei rytmity ihan perinteiseen malliin. Silti se pitää sisällään paljon ihanan tavallisia hetkiä, jotka ansaitsevat tulla kuvatuiksi niiden epätavallisempien rinnalla.

Operaatio Jäbä-däbä-duuri

Ihme on osunut kohdallemme kahdesti. Niinpä syksyllä 2020 sain tulla äidiksi uudelleen. Nyt olen siis kotona jälleen ja kahden ihanan pikkupojan äijä-äiti!

Vanhempi heistä (s. 2018) seikkailee blogissa nimillä esikoinen ja juniori. Hän on valoisa ja vauhdikas 2,5-vuotias, joka tuntee suuresti, eikä lakkaa hymyilemästä, innostumasta ja tutkimasta maailmaa toivottavasti ikinä. Nuoremmalla vesselillä (s. 2020) on vielä sen verran vähän ikää, että hän kulkee luontevasti nimellä vauva.

Jos haluat lukea meistä lisää, TÄÄLTÄ löydät jutun, jossa esikoinen esittelee perheemme perusteellisemmin.

Positiivisen lapsiperhearjen kuvaamisen puolesta

Lapsiperhe-elämästä kuulee usein puhuttavan vähän ikävään sävyyn. Se on raskasta, vaatii venymistä ja oman ajan uhraamista – niin kuin muuten kestävyyslajitkin, jotka ovat tänä päivänä kovin trendikkäitä ja suosittuja! Toisaalta, sosiaalinen media on täynnä myös sellaisia harmonisia perheidyllejä, jotka eivät ole ainakaan meidän todellisuuttamme.

Tästä blogista ei löydy pelottelua ja valittelua lapsiperhearjen kamaluudesta sen enempää kuin seesteisiä kuvia valkeista sohvista ja kammatuista lapsistakaan. Kirjoitan elämästämme, joka on pikemminkin rosoista, vauhdikasta ja hurjan mukavaa. Uhmaiästä, yleisestä koheltamisesta ja kommelluksista otan tosin vapauden tarinoida kieli poskessa. Kuvitus on kotialbumien aarteistoa, jollei toisin mainita.

Tervetuloa koheltamaan kanssamme!

Klikkaa ja
siirry blogiin!

Ensimmäistä kertaa blogissa? Aloita näistä:
Ei vuorotyö vaan elämäntapa – kurkistus erilaiseen arkeen
Än-yy-tee-nyt eli esikoinen esittelee perheen
Äiti tekee musaa – lauluja lapsiarjen keskellä