Lasten harrastukset, Vauva-aika, Vauvauinti

Kannattaako vauvauinnista maksaa?

Ensikylvyn jälkeen oli päivänselvää, että vesi on esikoisen elementti. Kylpy avasi hänelle uuden riemastuttavan maailman, jossa ainoa itkunaihe oli kylpyhetken päättyminen. Niinpä päätimme viedä esikoisemme jo nelikuisena vauvauintiin.

Olimme kuulleet tarinoita arki-iltojen ruuhkaisista altaista ja ohjaajista, jotka eivät ehtineet tunnin aikana edes kaikkien luo. Kokemuksemme oli kuitenkin aivan päinvastainen. Osittain se johtui varmasti tuurista, osittain elämänrytmistämme: Kävimme uinnissa arkiaamupäivisin, ennen miehen töihinlähtöä, jolloin ryhmät olivat pieniä ja tunnelma rauhallinen. Ohjaajammekin oli huikea: valoisan valloittava, rautainen ammattilainen – oikea vauvojenhurmaaja!

Esikoinen viihtyi heti myös altaassa. Hän oppi sukeltamaan, liukumaan pää edellä vesiliukumäestä, hyppimään altaanreunalta, polskimaan ja puhaltamaan veteen. Jatkoimme harrastusta, kunnes korona sulki Suomen, ja sen jälkeen uimme aina mahdollisuuksien mukaan: kesäisin luonnonvesissä, muina vuodenaikoina uimahallissa tai yksityisillä allasvuoroilla. Tänä kesänä kolmevuotiaamme oppi uimaan mökkirannassa käsikellukkeilla ja ilmoitti haluavansa uimakouluun: ”Minusta tulee uimari!”

Vauvauinti on harrastuksena melko kallis, minkä vuoksi on ymmärrettävää, että moni epäröi sen aloittamista. Mutta miten on asian laita, kannattaako vauvauinnista maksaa?

Minun mielestäni KYLLÄ – kunhan saa osaavan ohjaajan ja pääsee ryhmään, jossa annetut lupaukset sisällöistä myös toteutuvat. Laadukas vauvauintitoiminta tutustuttaa vauvan veteen, jolloin monet arkiset asiat suihkussa käymisestä hiustenpesuun helpottuvat. Hyvin nopeasti taaperoille aletaan opettaa myös turvallista toimimista vedessä, mikä voi joskus tiukassa paikassa pelastaa. Ja kun uimisen alkeita on harjoiteltu huomaamatta vedessä leikkien, uimataitokin alkaa kehittyä kuin itsestään.

Molemmat lapsemme ovat saaneet vauvauintiharrastuksensa lahjaksi. Vaikka Manten kohdalla olisimmekin osanneet tehdä harjoituksia omin päin, päädyimme kuitenkin toivomaan harrastusta ristiäisten kimppalahjaksi. Totesimme, että yhteinen ohjattu tekeminen ja vauvauintiin soveltuvat olosuhteet ovat arjen luksusta, jota toivomme mieluummin kuin tavaraa.

Manten oli tarkoitus aloittaa vauvauinti esikoisen tavoin nelikuisena, mutta vallitsevan koronatilanteen vuoksi uinnit eivät koskaan alkaneet. Onneksi seurat ryhtyivät tarjoamaan perheille tilojaan käyttöön yksityisvuorojen muodossa. Talven ja kevään hyödynsimme niitä totuttaaksemme kuopuksemmekin veteen ja sukeltamiseen.

Viikko sitten alkoi lopulta myös Manten virallinen, viikottainen uintiharrastus. Toisin kuin isoveljensä, hän ei sähköisty, riemastu ja riehaannu vedestä vaan tarkkailee ilme värähtämättä ympäristöään palloja syliinsä haalien. Tänään tehty ensimmäinen sukelluskaan ei hetkauttanut pikkuherraa suuntaan tai toiseen. Ja niin saa ollakin! Lapsistamme ei tarvitse tulla vimmaisia vesipetoja tai uutteria uimareita. Riittää, ettei vesi myöhemminkään rajoita heidän elämäänsä.

Pssssst. Äijä-äidin löydät myös täältä: