Kolme sadepäivien retkivinkkiä lapsiperheille Helsingissä

Syksy on tuonut mukanaan paitsi kuulaankirpeät aamut ja ruskanvärjäämät lehtileikit, myös sadesäät ja sisätiloihin pakattujen lasten ylitsevuotavan energian. On siis hyvä aika lähteä retkelle! Mutta minne? Tässä kolme perheemme vast’ikään testaamaa paikkaa, jossa omat lapsemme viihtyivät mainiosti:

Helsingin pelastuslaitoksen palomuseo

Palomuseo on jokaisen piipaa-autodiggarin unelmapaikka. Monipuolisessa näyttelyssä pääsee ihmettelemään eri aikakausien autoja ja välineistöä, tutustumaan pelastuslaitoksen tehtäviin ja näkemään hyvällä lykyllä vilaukselta myös ajoon lähteviä tai pestäviä paloautoja miehistöineen. Pikkuväen säntäillessä paikasta toiseen aikuiset ehtivät kenties hetken silmäillä tarinoita historiaan jääneistä palo- ja pelastustehtävistä. Vaikka osa näyttelystä oli koronan vuoksi vierailumme aikana suljettu, puuhaa riitti silti paljon. Kotiinviemisiksikin saimme mukaan vielä paloautoaiheista tekemistä.

Museo on avoinna keskiviikkoisin ja sunnuntaisin kello 12-16.
Pääsymaksu on 5 euroa, alle 15-vuotiaat ilmaiseksi.

Päivälehden museon Aku Ankka -näyttely

Yhdistimme Palomuseoretkeen lähes naapurissa sijaitsevan Päivälehden museon Aku Ankka -näyttelyn. Yksi- ja kolmevuotiaamme rakastuivat Akun autolla ajelemiseen, salatunneleissa ryömimiseen ja tarjolla olevaan fyysiseen touhuamiseen. Vähän vanhemmillekin näyttelystä olisi löytynyt kaikenlaista neppisautoilusta pulmapähkinöihin, sanahassutteluun ja muihin verbaalisiin haasteisiin. Tällä kertaa pikkuväkemme ei malttanut irtaantua lastenosastolta enää muun museon puolelle, mutta alakerrasta löytyvistä painokoneista on riittänyt riemua aiemmilla visiiteillä.

Päivälehden museo on avoinna ma–su klo 11–17.
Vapaa pääsy. Aku Ankka -näyttely päättyy 24.10.2021.

Ratikkamuseo

Ratikkamuseo oli minulle täysin uusi tuttavuus, johon törmäsin etsiessäni matalan kynnyksen retkikohdetta tylsää päivää piristämään. Kolmevuotias ratikkafanimme oli kohdevalinnasta innoissaan. Vaikka museo on pieni, jaksoivat lapset touhuta sen läpi moneen kertaan. Näyttelyssä on paljon toiminnallista tekemistä: Lapset pääsevät leimaamaan lippuja, seikkailemaan eri aikakausien ratikoissa, leikkimään kuljettajaa ja rahastajaa ja ihmettelemään vipuja ja vipstaakkeleita. Koska sää suosi meitä, kävelimme museolta vielä ihmettelemään Olympiastadionin tornia ja söimme eväät sen edustalla, meneilläänolevaa jalkapallopeliä kukkulalta katsellen.

Ratikkamuseo on avoinna ma–su klo 11–17.
Vapaa pääsy.

Pssssst. Äijä-äidin löydät myös täältä:

• Instagram
• Facebook

Katso myös aiemmat retkivinkit:
Viisi vähemmän tunnettua retkikohdetta lapsiperheille

Viisi vähemmän tunnettua retkikohdetta lapsiperheille

Kaikki tietävät Linnanmäen, Korkeasaaren, Särkänniemen, Hoplopit ja Ikean lihapullat. Tässä vaihtelua kaipaaville 5 vähemmän tunnettua retkivinkkiä Helsingin ja Tampereen lähettyviltä. Kohteet ovat myös perheemme suosikkeja.

1. Koiramäen pajutalli (Tuusula)

Koiramäen pajutallin sijainti on sen verran syrjäinen, ettei sinne eksy sattumalta. Koukkaus Tuusulaan kuitenkin kannattaa, sillä Pajutallilla touhutessa vierähtää helposti tunti jos toinenkin – eikä piipahdus maksa mitään, ellei sitten innostu ostelemaan pajutuotteita tai kahvilan herkkuja.

Kahvilarakennuksen ympärille levittäytyvältä alueelta löytyy muun muassa eläimiä, pajusta tehtyjä majoja, vanhoja rakennuksia sekä peikkometsä. Säännöllisin väliajoin Pajutallilla järjestetään myös erilaisia tapahtumia, kuten sadonkorjuujuhlia.

Alueelle uskaltaa päästää lapset turvallisesti kirmaamaan samalla, kun itse ihailee pajutaitureiden tekeleitä ja nauttii kahvista ja entisjan tunnelmasta. Esikoisemme suosikkeja ovat ainakin pajunoksien avulla tehtävät jättisaippuakuplat, lasten leikkiaitta vanhanajan kassakoneineen sekä vanhalla saunalla asustelevat hurmaavat possut.

2. Herra Hakkaraisen talo (Sastamala)

Jos kirjahyllystä löytyy Mauri Kunnasta, tämä paikka on nähtävä. Herra Hakkaraisen talosta löytyy Kunnaksen kirjoihin perustuva, kolmeen kerrokseen levittäytyvä leikkimaailma sekä pihalle loihdittu liikennepuisto.

Maailmat on luotu yksityiskohtia myöten kirjoja kunnioittaen ja niissä riittää tehtävää ja nähtävää. Perheemme ehdoton suosikki on Hurjan hauskaan autokirjaan pohjautuva liikennepuisto, jossa aikuisetkin pääsevät halutessaan ratin taakse. Jopa 9-kuinen Mante-vauvamme viilettää kyydissä ja tykkää kuin hullu puurosta!

Jos Sastamalaan ajaa pidemmältä, kannattaa samaan reissuun yhdistää elämyksellinen suomalaisen kirjan museo Pukstaavi sekä retki Pirunvuorelle. Näköalojen lisäksi sieltä löytyy muun muassa hieno kivilinna, Peikkovuori perheen pienimmille sekä Ellivuoren kupeeseen rakennettu kiipeilypuisto vauhtia kaipaaville.

Tutustu Sastamalan aktiviteetteihin täällä.

3. Mustasaari (Helsinki)

Miltä kuulostaisi retki, jossa yhdistyvät merimatka, eläimet, luonto, uimaranta, kiva puisto ja edullinen lounas? Tätä kaikkea tarjoaa Helsinkiin kätkeytyvä Mustasaari.

Mustasaareen pääsee joko omalla veneellä tai Taivallahdesta kulkevalla yhteysaluksella (rattaat mahtuvat kyytiin). Jo merimatka on elämys. Perillä odottaa vehreä saari, jossa voi rapsutella kaneja, löntystellä lammashaassa lampaiden seassa (äidin suosikki) tai leikkiä veturinkuljettajaa jo vähän nuhjaantuneessa leikkipuistossa (esikoisen suosikki). Nälän yllättäessä saaren kahvilassa voi nauttia edullisen lounaan.

4. Päivälehden museo (Helsinki)

Olemme esikoisen syntymästä lähtien käyneet testaamassa kaikki Päivälehden museon lapsille suunnatut vaihtuvat näyttelyt. Ne ovat aina olleet toiminnallisia, tyylillä toteutettuja ja tarjonneet oivaa touhua sadepäiville. Tällä hetkellä museon vaihtuva näyttely juhlistaa 70-vuotiasta Suomen Aku Ankka -lehteä.

Leikkihetken lomassa on jännä käydä kurkkaamassa myös alakerran painokellaria.

Päivälehden museo

Lasten kaupunki

5. Lasten kaupunki (Helsinki)

Helsingin kaupunginmuseon ylläpitämä Lasten kaupunki on pitkän odotuksen jälkeen taas avautunut. Mielikuvitusta ruokkivat huoneet houkuttelevat leikkimään kaupungin historiaa esitellen. Ensin voi hypätä entisajan kauppiaan, suutarin tai sikojenhoitajan nahkoihin, sitten nousta purjelaivan kannelle tai teatterin lavalle, tutustua 70-luvun mummolaan ja vanhanajan kouluun.

Ja niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, tämäkin kohde on ilmainen!

Pssssst. Äijä-äidin löydät myös täältä:

• Instagram
• Facebook

Esikoinen ja unelma höyryjunamatkasta

Se alkoi kaksivuotiaana. Kesänkuumentamia kiskoja kolisteleva Ukko-Pekka teki esikoiseen unohtumattoman vaikutuksen. Syksyn pimeinä iltoina muissa lapsiperheissä pyörivät piirretyt. Meillä katsottiin koostevideoita höyryjuna Ukko-Pekasta. Esikoinen oppi itse etsimään ne Youtubesta.

Talven jälkeen esikoinen tunsi junan jo niin hyvin, että aikuisten tietämättömyys ja hölmöt kysymykset alkoivat tympiä.

[Ä: Mitä höyryjuna sanoo?]
”Ei juna sano mitään. Sen pilli sanoo TUUT-TUUT. Ja raiteista kuuluu TSUKU-TSUKU.”
[Ä: Miksi sinä tykkäät höyryjunista?]
”Se on niin kaunis. Autokin on kaunis. Ja bussi. Mutta höyryjuna menee Helsinkiin!”
[Ä: Tuleeko sinusta isona höyryjunan kuljettaja?]
”Ei. Minusta tulee bussinkuljettaja.”

Kun höyryjuna vielä keväälläkin nousi toistuvasti esiin syntymäpäivän lahjatoiveita udellessamme, päätimme että höyryjunaretki oli saatava järjestymään. Korona oli kuitenkin tyhjentänyt myös Ukko-Pekan kalenterin, ja vasta kesän korvilla julkistettiin ensimmäiset höyryjunaretket pitkään aikaan.

Taiteilimme esikoiselle myöhästyneeksi syntymäpäivälahjaksi höyryjunaretki-kamman, josta hän sai nypätä joka aamu yhden piikin. Kampa harveni harvenemistaan, kunnes viimeinenkin piikki lopulta irrotettiin, ja suuntasimme koko perheen voimin juna-asemalle.

Esikoinen katseli lähestyvää Ukko-Pekkaa isänsä sylistä hengitystään pidätellen. Vasta kun veturin pilli päästi merkkivihellyksensä, esikoinen vapautui nauramaan ja vilkuttelemaan savua tupruttelevalle junavanhukselle.

Olimme valinneet retkireitiksi Masala-Siuntio-Masala, saadaksemme nauttia maalaismaisemista ja hieman väljemmistä kyydeistä. Reitti osoittautui sopivanmittaiseksi myös pikkupoikien jaksamisen kannalta. Uutta nähtävää ja koettavaa riitti tasaisesti koko matkalle.

Ensimmäisen tovin ihmettelimme mukavasti hytkyttävää matkantekoa, vanhaa junavaunua, ääniä ja maisemia. Seuraavaksi riemastuttivat menneen ajan tapaan pukeutunut, junalippuja rei’ittävä konduktööri sekä asemilla pilliin viheltävä asemavahti: ”Pois alta! Juna lähtee!” Paluumatkalla tutkimme junan erityylisiä vaunuja ja löysimme tiemme kahvilavaunuun, johon luonnollisesti pysähdyimme pullakaffeille.

Mante oli matkanteosta yhtä innoissaan kuin isoveljensä ja teki perässä kaiken, minkä kykeni. Veljekset nauroivat tunnelin pimentämälle junavaunulle, vilkuttelivat ikkunasta asemilla seisoville ihmisille ja pyörivät loosseissa kuin väkkärät ihmetellen ja innostuen kaikesta mahdollisesta.

Kotimatkalla uni tuli hetkessä, eikä unta tarvinnut illallakaan odottaa. Iltapalapöydässä katseltiin vielä – mitäs muuta kuin videoita höyryjuna Ukko-Pekasta!

Tämä juttu ei ole mainos vaan kirjoitettu aidosta ihastuksesta. Höyryjuna Ukko-Pekka on museojuna, jonka kyytiin voi nousta nostalgiamatkalle menneeseen. Kaikki toiminta perustuu talkootyöhön. Lipputulot ovat yhtiön ainoa tulonlähde. Lisätietoa junasta ja tulevista matkoista: hoyryjuna.weebly.com

Pssssst. Äijä-äidin löydät myös täältä:

• Instagram
• Facebook

Lipsumatta loiskimaan – perheuintia korona-ajan tapaan

(Kaupallinen yhteistyö: Slipstop)

”Tänään mennään uimaan! Siellä on liukumäki. Ja sauna. Ja minä laitan uudet avaruusrakettitossut!”

Esikoinen on rakastanut vettä ensikylvystään lähtien. Veimme hänet jo kolmekuisena vauvauintiin, ja lystiä jatkettiin siihen saakka, kun korona rantautui Suomeen. Kesällä pääsimme onneksi taas pulikoimaan luonnonvesissä, ja syksyllä viikottaisista uimahalliretkistä ehti muodostua meille rutiini ennen kuin Suomi taas sulkeutui.

Korona-aika on tehnyt jopa uimisesta ylellisyyttä. Kiitos perheille vuokrattavien vauvauintialtaiden, olemme kuitenkin onnistuneet pitämään uintirutiineja edes jollain lailla yllä. Kerran tai kahdesti kuukaudessa varaamme altaan ja lähdemme koko perheen voimin polskimaan. Päivissä on ehtaa juhlan tuntua – niin poikkeuksellista nykyään on päästä harrastamaan yhdessä. Ja kiitos uintimahdollisuuden, vauvakin ehti aloittaa sukeltelun ennen kuin luontainen sukellusrefleksi katosi.

Pääsiäisloman kunniaksi meillä on taas allas varattuna!

Kuluneiden vuosien aikana olemme oppineet lapsista ja vesileikeistä kolme asiaa: Ensinnäkin, varhaiset positiiviset kokemukset vedestä helpottavat arkea, esimerkiksi hiusten pesua ja suihkussa käyntiä. Toiseksi, vesi on oiva elementti väsyttää villikot, joilla on loppumattomasti energiaa.

Kolmas juttu liittyy liukasteluun: missä vettä, siellä myös liukastelevia lapsia!

Jo esikoisen vauvauintiaikoina eräs kolmen lapsen äiti vinkkasi meille Slipstop-tossut, joista on tullut luottovälineistöämme. Ne kun pelastavat pahimmilta lipsahteluilta ja liukasteluilta niin uimaaltaalla, rantakallioilla kuin kylpyhuoneen kaakeleillakin. Tossut ovat löytäneet tiensä myös päiväkotiin – ne kun pysyvät jaloissa, ovat kevyet, helposti pestävät ja nopeasti kuivuvat. Ja mikä parasta, niissä on kuoseja, mistä valita!

Pääsiäisen uintireissulle on pakattu mukaan toiset uusista, esikoisen itse valitsemista Slipstopeista, edellisten jäätyä pieniksi. Kun kevään uutuuskuosien joukossa oli sekä autoja että avaruusraketteja, valitseminen oli tehty helpoksi: kilpa-autotossut päiväkotiin ja avuusraketteja uinti- ja saunareissuille. Mante-vauva puolestaan peri isoveljensä ensimmäiset, dino-teemaiset Slipstopit. Ne on kun ovat kestäneet ehjinä kovasta käytöstä huolimatta.

Korona-ajan perheuinti on luksusta: pukuhuoneet, pesutilat, sauna ja allas välineineen ovat vain meidän perheemme käytössä. Ja kiitos esikoisen vauvauintiaikojen, takataskuun on tarttunut liuta loiskimisleikkejä. Jammailemme vedessä pari kierrosta Pikkuisia kultakaloja koreografioiden kera, kunnes esikoisen vauhtivarpaita alkaa syyhyttää

Uusien tossujen jarrupohja joutuu nopeasti koetukselle, sillä pian velmua vesipetoamme ei pitele enää mikään. Päivän tärkein harjoitus taitaakin olla, ettei altaaseen voi loikata omin päin ennen lupaa. Ja että aikuisen täytyy olla valmiudessa vesiliukumäen alla ennen kuin sieltä voi syöksyä alas. Vaikka esikoinen jo vähän ymmärtääkin räpiköinnin päälle, uimataitoon on vielä matkaa. Tossut kuitenkin pitävät, opit menevät perille nopeasti ja pian vesiliukumäen päältä jo kuuluu: ”Äitiiii! Isuuuuu! Saako tullaaaa?”

Mante-vauva suhtautuu veteen harkitummin. Kylpylähenkinen lilluttelu kumiankkojen keskellä hymyilyttää, mutta lähes kuukauden tauon jälkeen sukeltaminen arveluttaa. Taitoja on kyllä yritetty ylläpitää kotisuihkun alla, jottei tärkein, eli lähtökäsky unohtuisi: ”Yksi – kaksi – kolme, nyt sukelletaan!” Muutaman sukelluksen vauva suostuukin tekemään – ampaiseepa jopa itse matkaan altaan reunalle viritelty tuolilta. Sen jälkeen on kuitenkin jo kiva päästä veden pinnalla kelluvalle patjalle remuamaan isoveljen kanssa.

Kotona esikoinen vaikuttaa mietteliäältä. Hän haluaa paljastaa salaisuuden: ”Äiti, autolla ei saa ajaa kovaa, mutta uimassa saa. Minulla oli uudet rakettitossut. Ne meni tosi kovaa!”

Ilmankos päiväkotiinkin valittiin tossut kilpa-autokuosilla…

Koodilla ÄIJÄ-ÄITI saat 20% alennuksen Slipstop-tossuista 6.-9.4.2021! Tuotevalikoiman ja kevään uutuuskuosit löydät osoitteesta: slipstop.fi

Psssst. Äijä-äidin löydät myös täältä:

• Instagram
• Facebook

Koko kylän joulu

Kotikylällämme kokeiltiin vuosi sitten yhteisöllistä joulukalenteria. Ideana oli, että kuka tahansa sai kehitellä luukun kotipihalleen, ja luukkujen päivittäiset sijainnit jaettiin kaikkien tietoon alueen Facebook-ryhmässä.

Kuva: Anna Sievers

Kalenteri saavutti sen verran suuren suosion, että kyläaktiivit virittelivät sen uudelleen pystyyn tänä vuonna. Monet olivat jo etukäteen päättäneet lähteä viime vuoden inspiroimina mukaan, ja kertoipa eräs luukuntekijä aloittaneensa valmistelut jo lokakuussa.

Kalenteriluukkuja kierrellessä ei voi kuin ihailla ihmisten viitseliäisyyttä ja kekseliäisyyttä. Heti ykkösluukku ihastutti oivaltavuudellaan: Omakotitalon seiniin oli ripustettu valtavia pahvisia piparkakkuja, joista osaa oli käyty nakertelemassa. Kun arvuuttelimme, kuka niitä on maistellut, vielä tuolloin tonttupelkoisella esikoisellamme oli vastaus valmiina: ”Ei ole tonttu! Peura.”

Sittemmin suhde tonttuihin on muuttunut suopeammaksi, kiitos päiväkodin joulukasvatuksen, aikuisten vakuuttelun ja upean tonttukontti-luukun, johon oli rakennettu kokonainen joulumaailma. Esikoinen halusi sinne monta kertaa.

”Voiko tämä olla kynttilä? Yy, kaa, ei ollu kolmea, ei ollu neljää, ei ollu viittä. Oi, siellä oli kymmenen tonttua. Minä unohtin sen kymmenen. Ne vilkkuu! Ne vilkkuu! Ne vilkkuu! Kato tähän! Voiko täällä olla äiti-tonttu? Mennään tänne. Täällä on kivaa! Täällä on kimalletta! Mennään kattomaan kimalletta! Onko sitä täällä?”

Kuva: Anna Sievers

Eräs luukku kätki sisäänsä pakohuonepelin: Jouluhuoneeksi tuunatun leikkimökin lukon sai avattua kasvihuoneeseen kätkettyjen vihjeiden perusteella. Luukun kehitellyt perhe kertoi idean saaneen alkunsa vitsiksi tarkoitetusta heitosta, josta perheen isänsä oli innostunut. Ideointi oli kuulemma ollut kevyin osuus. Vuosia varastona toimineen leikkimökin siivoamisessa ja perkaamisessa sen sijaan oli ollut enemmän hommaa. Lopputuloksesta haltioitunut perheemme kiittää vaivannäöstä!

Parasta kylä-joulukalenterissa on ollut se, että sen avulla kärttyisen ja väsyneen lapsen on saanut houkuteltua vielä illallakin ulos koiraa lenkittämään. Ja on pimeässä sadesäässä käveleminen tuottanut meille aikuisillekin enemmän iloa, kun matkan varrella on odottanut joulubonus. Lämmin kiitos siis kaikille kalenterin tekoon ja kehittelyyn osallistuneille! Tämä oli hieno ponnistus keskellä koronan hiljentämää joulunodotusta ja loi lämmintä yhteenkuuluvuuden tunnetta koko kyläyhteisöön.

Huomista joulukonsertti-luukkua uteliaisuudella odottaen…

Virallisten luukkujen rinnalle syntyi myös upeita, epävirallisia varjoluukkuja, kun ihmiset intoutuivat matkan varrella leikkiin mukaan.

Psssst, Äijä-äidin löydät myös täältä:

• Instagram
• Facebook

Korona-ajan jouluretkeilyä Helsingissä: Aleksanterinkadun ikkunapolku ja Espan puiston valometsä

Hurraa, joulu tulee! Esikoinenkin on vihdoin siinä iässä, että ymmärtää fiilistelyn päälle! Hänestä on kuoriutumassa ehta jouluihminen äitinsä tapaan. Ei siis muuta kuin jouluretkelle!

Paitsi että korona.

Olin jo kuvitellut esikoisen ryntäilemässä Seurasaaren joulupoluilla ja ujostelemassa joulupukin näkemistä Joulukadun avajaisissa. Olin arvellut, että hän ihastuisi Kauneimpien joululaulujen kirkossa kaikuvaan äänimereen, samoin kuin Tammisaaren joulumarkkinoiden kuhinassa nautittuun höyryävän lämmittävään glögiin.

Ja niin hän varmaan olisikin. Mutta kun kaikki peruuntui, piti keksiä jotain tilalle.

Aleksanterinkadun ikkunapolku

Erään uutisjutun sivulauseessa oli maininta ikkunapolusta, joka oli rakennettu Aleksanterinkadulle, peruuntuneen jouluparaatin korvikkeeksi. Siitä täytyi lähteä ottamaan selvää!

Ikkunapolku starttasi Stockmannin jouluikkunalta ja jatkui Senaatintorin suuntaan. Tyylikkäästi toteutetuissa ikkunoissa seikkailivat jouluparaatista karanneet eläimet. Reitti löytyi netistä, joskin parissa kohdin ikkunoita joutui vähän etsimään – vaan mikäpä sen hauskempaa kuin bongailla yhdessä punaisia kehyksiä, joilla kohteet oli merkattu! Jokaisen ikkunan ohessa oli myös qr-koodi, jonka kautta pääsi lukemaan karkureihin liittyvää tarinaa.

Vaikka oli lauantai-ilta, tungosta reitillä ei ollut. Ei edes Stockan ikkunalla. Liekö sitten korona säikäyttänyt ihmiset tai polun markkinointi jäänyt muun uutisoinnin jalkoihin. Muutaman ikkunan äärellä sentään oli kourallinen muitakin tarinaa lukemassa. Meidän seurueemme (2 aikuista, 2 vauvaa, 2 vauhdikasta leikki-ikäistä) ei tällä kertaa pysähtynyt satuun tutustumaan. Sen verran vinhaa oli kärjessä kulkevan vauhtikaksikon meno. (Ja puhunko nyt äideistä vai esikoisista, jääköön arvoitukseksi…)

Ikkunapolku joka tapauksessa seikkailtiin läpi. Sen olisi voinut kulkea myös lopusta alkuun, jolloin polun kohokohta, eli Stockan ikkuna, olisi jäänyt viimeiseksi. Se oli ainakin meillä pikkuväen lemppari.

Espan valometsä

Kun ikkunapolun jälkeen virtaa tuntui vielä riittävän, päätimme jatkaa retkeä Espan puiston valometsään. Siellä puimme esikoisille vilkkuvat valonauhat käsivarsiin ja päästimme heidät irti.

Siitähän riemu repesi! Kappelin kohdalla suharit sentään pysähtyivät hetkeksi joraamaan sisältä kantautuvan musiikin tahtiin, mutta muuten saimme lähinnä seurata kahden HIHKUVAN valonauhan sinkoilua sinne tänne.

Suureksi hitiksi muodostuivat myös puiston keskelle tallustelleet valoporot. Yksi niistä veti kaiken kruunuksi perässään rekeä, johon sai nousta kyytiin!

Retkiraadin mielipide

Kaiken kaikkiaan retki oli onnistunut. Ei tungosta, ei ahtaita sisätiloja. Ulkoilun lomassa esikoiset saivat juosta akkunsa tyhjiksi, eivätkä vauvatkaan valittaneet oloistaan. Bonuksena näimme kauniisti valaistun keskustan.

Vilkasluontoisten 2,5-vuotiaiden kanssa ikkunapolku olisi toiminut paremmin ensi vuonna. Silloin satukin olisi ehkä saatu luettua. Toki ikkunoissa riitti katseltavaa nytkin. Esikoiselle mieleen jäivät erityisesti erään ikkunan piparkakkuvuoret.

Espan puisto sen sijaan osoittautui oikeaksi löydöksi. Se oli ikiliikkujillemme taianhohtoinen temmellyskenttä, jonka valoista ja poroista riitti juteltavaa vielä kotimatkalla. Sekään ei kuitenkaan ollut esikoisen mielestä retken kohokohta.

Ylivoimaisia tähtihetkiä oli hänen mukaansa kaksi: rattaiden kyydissä popsitut ranskalaiset sekä junamatka, jota oli odotettu jo monta viikkoa.