Äijä-äidin voisilmäpullat – miten leipoa pullaa villikoiden kera?

Jotain tekemistä piti keksiä. Samanlaisina toistuvia päiviä oli ollut jo liian monta peräkkäin, ja yleensä aina silloin kotona alkoi sattua ja tapahtua. Mutta mistä ihmeestä ajatus pullanleivonnasta syntyi – sitä en muista. (Minulla oli varmaan nälkä.) Edellisestä pullantekokerrastakin oli melkein 10 vuotta.

Nyt jaan teille salaisen reseptin, jonka avulla pullanleivonnasta tulee taidetta vilkkaampienkin lasten kera. (Pssst. Jutun pohjana käytetty resepti löytyy Kinuskikissan sivuilta ja on hänen luomuksensa!)

ÄIJÄ-ÄIDIN VOISILMÄPULLAT

tekoaika: noin 3,5h (HUOM. päiväkohtaista heittelyä)
16 kpl (muista poislukea laskuista raakana syöty taikina sekä salaa nuollut pullat)
ainekset: reseptin raaka-aineet sekä paljon aikaa, kärsivällisyyttä, hyvää tuuria ja nopeita refleksejä

Sulata voi. Juokse pelastamaan vauva alas olohuoneen pöydältä. Anna lasten painaa mikron start-nappulaa ja vakuuta, että seuraavassa vaiheessa he saavat tehdä enemmän. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna joukkoon hiiva. Toista sama uudelleen, kun lapsi toteaa maitopartaansa lipoen: ”Äiti, maito maistuu oudolta!”

Sekoita maitoon sokeri, kardemumma, suola ja muna. Tämä on lapsista kiva vaihe, joskin osallistamisen lopputuloksena taikinaan saattaa livahtaa triplamäärä kardemummaa ja muutama pikkuauto.

Lisää jauhot desilitra kerrallaan. Jauhoja on hyvä varata hommaan vähän reilummin, sillä lasten mittaillessa niistä osa päätyy todennäköisesti hiuksiin, vaatteille, lattialle, lampunvarjostimeen – ehkä vähän suuhunkin.

Kun jauhoja on jäljellä noin kolmannes, sekoita joukkoon voisula ja valmistaudu urakan kriittisimpään vaiheeseen: taikinan alustamiseen käsin. Onneksi kulho kädessä ja käsi taikinassa pystyy juoksemaan pikkuväen perässä ja nostamaan seisomista harjoittelevan vauvan alas nojatuolin käsinojalta. Alustamisvaiheen voikin ottaa jumpan kannalta. Alusta taikinaa, kunnes se on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoista ja kädestä.

Peitä taikinakulho liinalla ja kohota lämpimässä paikassa noin 45 minuuttia, kunnes taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi. Taikinan kohotessa ehtii näppärästi ruokkia lapset, vastata 2350 kertaa kysymykseen: ”joko pullat on valmiita” ja käydä yhdessä ulkona purkamassa ylimääräistä energiaa. Ei haittaa, jos taikina kohoaa vähän ylimääräistä – vaikka tupla-ajan.

Laita Pikku Kakkonen pyörimään ja valmistele täyte voista ja sokerista. Tai jos unohdat, niin sitten lopputuloksena syntyy täytteettömiä reikäpullia. Hyviä nekin ovat! Nosta valmis täyte jääkaappiin jähmettymään.

Leivo taikinasta lasten kanssa pitkä tanko. Tai juna, jos esikoinen saa päättää. Jaa se 16 yhtä suureen palaan. (Varoitus: Pullatanko houkuttelee pikkuleipureita nuolaisemaan. Myös taikinapallojen kato on tässä vaiheessa suurimmillaan.)

Pyöritelkää palat pulliksi riemunkiljahdusten saattelemana. Jos meno yltyy liian riehakkaaksi, kumoa askillinen rusinoita pöydälle ja kehota lapsia taiteilemaan rusinapullia. Siirrä pullat rusinaharhautuksen aikana pellille leivinpaperin päälle. Peitä pullat liinalla ja anna kohota vielä 20-30 minuuttia. Tai tunnin. Tai kaksi. Tässä välissä ehtii näppärästi taas ulos juoksemaan. Samalla joutuu tosin vastaamaan 1745 kertaa kysymykseen: ”Koska syödään pullaa?”

Valmistele lapsille runsas iltapala voittaaksesi aikaa pullien viimeistelyyn. Voitele kohonneet pullat munalla. Käy laskemassa ruokapöydälle kiivennyt vauva lattialle. Tee jokaisen pullan keskelle sormella kolo pohjaan saakka ja kurkista jääkaappiin selvittääksesi, muistitko täytteen. Jos muistit, jaa täyte koloihin. Jos lapset ylettävät leivontapöydälle, pullien pintaan on saattanut ilmestyä useampiakin kuoppia. Täytä ne kaikki.

Paista voisilmäpullia (tai reikäpullia) 200 asteessa noin 12 minuuttia. Vastaa samalla 850 kertaa kysymykseen: ”Missä ne mun pullat on?”

Nauttikaa rakkaudella ja tsempillä leivotuista herkuista! Mitä tuumaakaan esikoinen luomuksistamme?

”Äiti, tää on raakaa.”

Pssssst. Äijä-äidin löydät myös täältä:

• Instagram
• Facebook

Mistä on pienet pojat tehty? – äiti tulenarkojen sukupuolikysymysten äärellä

Parkkitalon luota kuuluu pörinää. Esikoinen liu’uttaa autoja ramppia alas vauvan huojuessa vieressä säheltämässä. Pikkuautot ja parkkitalo ovat kotimme sydän, jonka äärelle kokoonnutaan ensimmäisenä aamuisin ja viimeisenä asiana illalla ennen nukkumaanmenoa.

Pojat ovat selvästi tulleet äitiinsä!

Viime sunnuntaina vietettiin kansainvälistä poikien päivää. Se viritti miettimään sukupuoliasioita ja omaa asemaa poikien äitinä. Minusta on ihanaa olla poikien äiti, vaikka nykypäivän sukupuolineutraalissa maailmassa koko termi tuntuu vähän kielletyltä. Ja älkää käsittäkö väärin, yhtä lailla ihanaa olisi varmasti olla vaikkapa tyttöjen äiti, mutta siitä minulla ei ole kokemusta.

Vartuin itse poikakatraan ainoana tyttönä ja jostain syystä autoleikit, supersankarit ja yleinen riehuminen vetosivat minuun enemmän kuin kotileikit ja nurkkaan nakkaamani nuket. Myös lapsemme ovat osoittautuneet armottomiksi nukennakkelijoiksi. Nukkeleikit eivät ole kerta kaikkiaan kiinnostaneet. Mekkokausi meillä sentään koettiin päiväkodin mekkobileiden innoittamana, mutta parin kuukauden jälkeen mekkojenkin lumovoima haihtui.

Tässä esikoinen ei ole tullut äitiinsä.

Haluan uskoa, että riippumatta lastemme sukupuolesta olisimme pyrkineet kasvattamaan heidät samalla tavoin. Silti sukupuolesta puhumista varotaan mielestäni jo liiaksikin. Ajatus siitä, ettei olisi tyttöjä ja poikia, vaan ainoastaan yksilöitä, tuntuu tosiasioiden kieltämiseltä. Kai biologinen sukupuoli sentään jonkin verran vaikuttaa siihen, millaisia meistä tulee?

”Ilman muuta tytöt ja pojat ovat erilaisia ja sukupuoli on merkityksellinen ihmisen elämässä”, vahvistaa neurobiologi Lise Eliot Tiede-lehden artikkelissa Mistä on tytöt ja pojat tehty? (Mutanen & Heikkinen, 8.8.2014) Jo kymmenen vuotta sitten aivotutkijat osasivat nimetä biologisista tekijöistä kumpuavia sukupuolieroja, joiden aiheuttajiksi aavisteltiin kromosomeja sekä mieshormoni testosteronia. Artikkeli listaakin näitä tieteen todentamia sukupuolieroja. Ja HUOM! Alla listatut asiat ovat tilastollisia todennäköisyyksiä – eivät faktoja siitä, millaisia yksilöitä sukupuoli meistä tekee.

• Poikavauvat ovat keskimäärin itkuisempia kuin tyttövauvat.

• Jo vauvoina poikien avaruudellinen hahmotuskyky on yleensä tyttöjä parempi, kun taas tytöt tapaavat kehittyä edellä puheen kehityksessä ja toisten tunteiden tiedostamisessa.

• Pojat ovat tilastollisesti tyttöjä alttiimpia kehityshäiriöille ja infektioille. eskimäärin tyttöjä vilkkaampia ja fyysisesti aggressiivisempia.

• Pojat ovat keskimäärin tyttöjä vilkkaampia ja fyysisesti aggressiivisempia.

• Tyttöjen todennäköisempi taipumus leikkiä nukeilla ja poikien vastaava viehtymys liikkuviin leluihin on todennettu ilmiö, joka ei koske vain ihmisiä. Ero on havaittu myös apinoilla. Selityksen uskotaan piilevän testosteronissa, sillä sikiönä testosteronia erittäneet tytöt ovat tutkimuksissa tehneet valintansa poikien tavoin.

Tieteen näkökanta on nyt kuultu. Mitä tuumii aiheesta perheemme lapsiasiantuntija, esikoinen?

”Meidän perheessä on tyttöjä ja poikia. Mä oon poika, Mante on poika, Pasi [koira] on poika…”
[Ä: Mitä eroa tytöissä ja pojissa sitten on?]
”Nimi.”
[Ä: Nimi?]
”On tyttöjen nimiä ja poikien nimiä.”
[Ä: Onko sellaisia nimiä, jotka voi antaa molemmille?]
”Ei. Kyllä niistä aina kuulee.”
[Ä: Olenko minä tyttö vai poika?]
”Tyttö.”
[Ä: Entä jos muuttaisin nimeni vaikkapa Mikoksi?]
”Sitten olisit poika.”
[Ä: Onko tytöissä ja pojissa muuta eroa kuin nimet?]
”Ei.”
[Ä: Leikkivätkö tytöt ja pojat samoja leikkejä?]
”Joo.”
[Ä: Voivatko pojat pukeutua mekkoon?]
”Joo.”
[Ä: ”Voiko tyttö olla työmies?]
”Joo.”
[Ä: Onko olemassa tyttöjen ja poikien värejä?]
”Ei. Minä tykkään punaisesta. Ja vihreästä.”
[Ä: Entä….]
”Äiti, nyt lopetetaan tämä. Mennään katsomaan rännejä.”

Psssssst! Äijä-äidin löydät myös täältä:

• Instagram
• Facebook

Internal server error eli äitiaivot

Internal server error eli äitiaivotila tarkoittaa yleensä pienten lasten vanhempiin iskevää kytkentähäiriötä. Nimestään huolimatta sitä voi esiintyä myös isillä. Jos epäilet kärsiväsi äitiaivotilasta, käy läpi alla luetellut esimerkkitilanteet. Mitä useampi niistä kuvaa sinua, sitä todennäköisemmin omaat äitiaivot.

• Kävelet postilaatikolle hakemaan aamun lehteä ajatuksiisi vaipuneena. Postilaatikolla haaveilet vielä hetken ennen kuin palaat takaisin – tyhjin käsin.

• Käynnistät kahvinkeittimen vain huomataksesi, että olet unohtanut ladata veden tai kahvin – joskus jopa molemmat.

• Kun lopulta onnistut keittämään kahvin, et koskaan muista juoda sitä.

• Palohälytin alkaa huutaa päälleunohtuneen lieden hohkatessa punaisena. Liedellä saattaa olla kattila tuttipullojen keittämistä varten, mutta vesi siitä on höyrystynyt pois jo aikapäiviä sitten.

• Yrität keskustella toisen aikuisen kanssa, mutta unohdat aina virkkeen puolivälissä, mitä olit sanomassa. Mikäli sinulle esitetään kysymys, olet unohtanut sen viimeistään vastausta aloittaessasi. Mikäli keskustelua käy kaksi äitiaivoista, on hyvin tavallista, että juttutuokion keskeinen sisältö on: ”Mitä sä kysyitkään?” – ”En muista enää.”

• Et selviä kauppareissusta yhdellä, kahdella tai välttämättä kolmellakaan yrityksellä unohtamatta mitään – vaikka sinulla olisi kauppalista mukana.

• Olosi on kuin ikihiprakassa. Juhlissa vaikutat siltä kuin olisit nauttinut pari lasia liikaa, vaikket ole edes koskenut alkoholiin.

• Pääsi on kuin tähdenlentoja täynnä. Jollain kierolla tavalla äitiaivoisuus tuntuu jopa mukavalta, vaikka samaan aikaan tajuat olevasi hieman harhainen. Onhan vauvakuplailukin elämän parasta aikaa, vaikkei siitä välttämättä muistakaan kovin paljoa jälkikäteen.

• Et muista syöttäneesi, vaipattaneesi, pesseesi tai pukeneesi ketään viime päivinä, mutta silti lapset vaikuttavat puhtailta ja tyytyväisiltä – ja jotain heillä on ylläänkin!

• Hyssyttelet ostoskärryjen ruokakuormaa silloinkin, kun olet päässyt kauppareissulle ilman lapsia. Kotimatkalla tyynnyttelet takapenkkiläisiä, vaikkei turvaistuimissa istu ketään. Ja kotipihassa saat paniikkikohtauksen, kun luulet unohtaneesi lapset kauppaan.

• Kun lapset sitten tulevat mukaasi, olet jo peruuttamassa autolla kotipihasta, kun tajuat lasten tapittavan sinua ihmeissään pihalta käsin – vauvan sentään olet muistanut vyöttää turvakaukaloon.

• Esineet alkavat katoilla ja siirtyvät itsekseen kummallisiin paikkoihin: Jääkaappiin, kylpyhuoneen lattialle, verhojen taakse, vaatekaapin hyllylle…

• Ajatus – mikä ajatus?

• Onnellisuus tulvahtelee kehoosi ja mieleesi holtittomasti ja hallitsemattomasti. Täytyt lämpimillä läikähdyksillä, liikutuksen tunteilla, hattaroilla, päiväperhosilla ja sinikelloilla ilman ennakkovaroitusta, silmänräpäyksessä – jopa keskellä kaaosta, väsymystä ja epäuskon hetkiä.

Psssssssst. Äijä-äidin löydät myös täältä:

• Instagram
• Facebook

Lue myös: Murphyn lakeja lapsiperheille – vauvamaailman lainalaisuuksia

Mistä unissapuhujien perheessä jutellaan öisin?

Olen unissapuhuja, samoin mieheni, ja opittuaan puhumaan myös esikoisemme on liittynyt seuraamme. Kotonamme jutut eivät siis lopu öisinkään. Ja kiitos yöimetysten, olen saanut kuunnella unipuheita viime kuukausien aikana aitiopaikalta!

Kun isovanhempani vielä elivät, kävimme aina välillä heidän luonaan yökylässä isommallakin joukolla. Tapana oli, että vieraat nukkuivat siskonpedissä suuren vinttikamarin lattialla. Erään yön jälkeen äitini oli tikahtua naurusta. Hän kertoi, että olimme mieheni kanssa käyneet unissamme pitkää dialogia. Mieheni oli tosin puhunut jääkiekosta ja minä vastaillut hänelle aivan muihin aiheisiin liittyen.

Nyt on puolestaan ollut minun vuoroni jumppauttaa nauruhermojani.
Vaan mistä unissapuhujien perheessä jutellaan öisin?

Maitoa – isältä pojalle

”Maitooo, maitoooo!” mies alkoi eräänä yönä huutaa unissaan.
Aamiaispöydässä kysäisin, oliko hän ollut yöllä kovastikin janoinen, ja kerroin tapahtuneesta. Esikoista juttu huvitti suuresti.

Seuraavana yönä havahduin siihen, että sama toistui uudelleen.
”Maitooo, maitoooo!” joku kailotti pimeässä.
Tällä kertaa huutaja ei kuitenkaan ollut mieheni, vaan umpiunessa jutteleva esikoisemme.

Piiloleikkejä ja höyryjunia

Esikoisella on kaksi unissapuhumisunta, joita hän tuntuu näkevän usein. Toisessa hän leikkii piilosta isovanhempiensa kanssa, toisessa matkustaa höyryjunalla. Usein nämä unet ajoittuvat aamutunneille ja heräämisen hetkiin. Monesti viimeiset sanat ennen heräämistä ovatkin: ”Mummi, Pappa, missä olette?” tai ”Pillistä kuuluu tuut tuut!”

Höyryjuna-uni on niin todellinen, että esikoinen uskoo olleensa monena yönä oikeasti höyryjunan kyydissä. Matkoja muistellaan vielä aamuisin hymyssäsuin. Myös isovahempia on moneen otteeseen etsitty vielä heräämisen jälkeen siltä varalta, että Mummi sittenkin vielä piilottelee jossain…

Karanneet mansikat ja muita harmillisia tapauksia

Esikoinen hymyili ja maiskutteli huuliaan – aivan samalla tavalla kuin Mante-vauva hetkeä aiemmin maitoateriasta uneksiessaan. Mutta sitten esikoisen silmät rävähtivät auki, maiskutus loppui puolitiehen ja vaihtui suureen pettymykseen:

”Ne hävis! Mihin ne hävis? Mä löysin mansikoita. Mä HALUUN mansikoita.”

Lohdutin, että mansikat taisivat olla vain unta, kunnes tajusin, ettei esikoinen ollut hereillä vaan kyyristeli yhä metsän mansikka-apajilla marjoja etsien. Kokeilin toista lähestymistapaa.

[Ä: ”Nyt ei ole mansikoita, mutta kelpaisiko mansikkakakku?”]
”Mmmmm, kakkua!” esikoinen huokaisi ja jatkoi herkkujen mussuttamista samalla, kun pää painui takaisin tyynylle.

Katoavan ruoan lisäksi yleisiä harminaiheita esikoisen unissa tuntuvat olevan putoaminen, jumiin jääminen ja se, ettei pääse jonnekin mukaan. Ai mistäkö tiedän? Riittää, että kuuntelen, mitä sängynpohjalta kuuluu:

”Minä tipun!”
”Mä oon jumissa!”
”Haluan mukaan. Minä tulen mukaan!”
”Ei saa mennä kauppaan, minäkin haluan sinne!”

Äidin käpälöimät unet

Jossain vaiheessa huomasin, että pystyn vaikuttamaan esikoisen unien kulkuun silloin, kun hän puhuu unissaan. Taktiikka on osoittautunut korvaamattomaksi erityisesti silloin, kun unet ovat olleet lipsumassa levottomiksi. Olen jo oppinut, että kahden asian soluttaminen unimaailmaan auttaa aina: toinen on kakku ja toinen Ryhmä Hausta tuttu Vainu-koira.

Kas näin se käy:

”Apua!”
[Ä: ”Ei hätää, Vainu auttaa.”]
”Missä Vainu?”
[Ä: ”Minä olen tässä vieressä nukkumassa. Vuh.”]

”Minulla on nälkä.”
[Ä: ”Tuossa on sinulle kakkua.”]

Naurukuoro ja maailman nuorin hevilaulaja

Öisen makuuhuoneemme äänimaailma on kirjava. Jutustelun lisäksi meillä lauletaan ja nauretaan.

Mante-vauva on osoittanut synnynnäistä lahjakkuutta örinäheviin ja hän käyttää öistä leijonanosan taitojensa harjaannuttamiseen. Välissä saattaa kikatuttaa.

Joitakin öitä sitten vauva kikatteli taas tavalliseen tapaansa, kun nauruun yllättäen yhtyi myös esikoinen. Sitten naurahti myös isä. Jos pimeässä huoneessa olisi saanut minkäänlaista videota aikaiseksi, olisin takuulla kaivanut kamerani esiin. Kolme naurajaa vuorotteli: yksi hörähti, toinen naurahteli ja kolmas kikatti. Hetken hiljaisuuden jälkeen joku taas purskahti nauramaan.

Näytös oli lyhyt, mutta kovin vaikuttava. Hieman minulle tuli myös sellainen olo, että jäin jostain kovin hauskasta ulkopuoliseksi.

Kun koskaan ei saa nukkua ja muita sympaattisia unia

”Haluan nukkua!”

Tiuskaisu kuului esikoisen sängyn suunnalta kahden aikaan yöllä. Arvasin hänen olevan sikeässä unessa – ei hän muuten olisi tuollaisia toiveita esittänyt. Hereilläollessä toive kuului pikemminkin: ”EN halua nukkua”, erityisesti viikonloppuaamuisin ja iltaisin nukkumaanmenon kynnyksellä.

”En halua herätä. Haluan nukkua”, esikoinen nurisi toistamiseen ehtiessäni hänen sänkynsä luo.
[Ä: ”Kulta, sä olet nukkumassa. Nuku vaan, nyt on yö.”]

Tästä unesta tykkäsin! Sain kerrankin olla se kiva, lapsen tahtoon myöntyväinen äiti. Ja pääsin vielä bonuksena itse jatkamaan unia – koska lapseni niin vaati!

Muita sympaattisia lemppareitani esikoisen univalikoimassa ovat jo aiemmin esittelemäni höyryjunaunet sekä mekonhuhuilu-unet, jotka tosin vaikuttavan jääneen viime aikoina historiaan. Näissä unissa esikoinen huhuili mekkoa kuin ystävää tai piilossaolijaa. Olisi ollut kiinnostava tietää, mitä itse unessa tapahtui.

Mante-vauva on puolestaan urakoinut öisin uusien taitojen oppimisen parissa. Vain vähän ennen kuin hän oppi kääntymään, heräsin yöllä kummalliseen ponnisteluun: ”HNNNNNNNNGH ÖRF BFFFFFG!” Umpiunessa olevalla vauvallamme oli vimmainen kääntymistreeni menossa. Paria päivää myöhemmin homma alkoikin sujua myös valveillaollessa!

Yksi liikuttavimmista unissapuhumismuistoista on joidenkin kuukausien takaa. Vauva oli vastikään syntynyt ja esikoinen alkanut puhua kokonaisin lausein. Eräänä aamuna heräsin esikoisen nauruun. Hän nauroi niin, että vesi valui silmistä ja pomppi pinnasängyssään sen laidasta tiukasti kiinni pitäen. Ja kun uni karisi yltäni, sain vihdoin selvää, mitä hän hihkui niin innoissaan:

”Pappa tuli avaamaan oven!”

Pssssst. Äijä-äidin löydät myös täältä:

• Instagram
• Facebook

Oletko jo lukenut uni-juttusarjan avausosan ”Vähäunisista lapsista” ?

Murphyn lakeja lapsiperheille – vauvamaailman lainalaisuuksia

1 . Kolme on aina kateissa: tutti, sukka ja lapanen.

2 . On kaksi tapaa saada vauva heräämään sikeästäkin unesta: mukavaan lepoasentoon asettuminen ja ensimmäinen haarukallinen lämmintä ruokaa.

3 . Vauva ylettää aina vähän pidemmälle ja korkeammalle kuin luullaan.

4 . Vieraille vauva näyttää parhaat puolensa, eikä itke heidän läsnäollessaan laisinkaan. Vanhemmat saavat turhaan vakuutella, ettei tämä yleensä näin helppoa ole. Ja kun vieraat sitten lähtevät ja ovi sulkeutuu…

5 . Vauva lakkaa hymyilemästä sillä sekunnilla, kun kamera kaivetaan esiin. Myös opitut taidot katoavat kameran läsnäollessa – ja silloin kun niitä pitäisi esitellä neuvolassa.

6 . Kun toppavaatteet on puettu, vaipassa törähtää. Kun ollaan muutenkin myöhässä, vaipassa törähtää. Ja sen kerran kun ollaan jossain ja varavaatteet unohtuvat, törähtääkin oikein kunnolla!

7 . Kun vauvan huolella valitut juhlavaatteet on puettu, vauva puklaa tai töräyttää vaipan reunojen yli niin, että vaatteet on pakko vaihtaa heti uudelleen. Sitten vauva toistaa saman vanhempiensa juhlavaatteille. Pätee myös juuri vaihdettuihin lakanoihin!

8 . Sinä iltana kun vanhemmat päättävät olla hurjia ja valvoa television äärellä vähän pidempään, vauva puolestaan päättää hulinoida koko yön.

9 . Mystisiä asioita tapahtuu aina, kun vauvalle kääntää selän. Vauva saattaa esimerkiksi siirtyä paikasta toiseen, vaikkei muulloin osoita mitään merkkejä siitä, että osaisi liikkua.

10 . Aina on menossa jokin vaihe: äitivaihe, isävaihe, en syö tuttia -vaihe, syön koko ajan tuttia -vaihe, sylivaihe, ei sylissä -vaihe, kitinävaihe, hekotteluvaihe, maha kovalla -vaihe, maha löysällä -vaihe, uusien vaiheiden vaihe, ei päiväunia -vaihe, ei yöunia -vaihe, ”vieläkö se nukkuu” -vaihe, tiheän imun vaihe, nirsoiluvaihe, ”eikö tämä lopu koskaan” -vaihe, ”toivottavasti tämä ei lopu koskaan” -vaihe…

11 . Kun toivoo vauvan pysyvän mahdollisimman pitkään pienenä, söpönä ja meneillään olevassa vaiheessa, aika alkaa juosta nopeammin. Kun taas toivoo jonkun vaiheen menevän nopeasti ohi, aika hidastuu.

12 . Ensimmäisen lapsen kohdalla odottaa malttamattomana liikkeellelähtöä. Toisen lapsen kohdalla toivoo, että vauva lähtisi liikkeelle mahdollisimman myöhään.

13 . Silloinkin kun on väsynyt, kärttyinen tai ryytynyt, hekottelevan vauvan hymy saa kaiken tuntumaan hetkessä paremmalta. Edelliset 12 kohtaa pyyhkiytyvät muistista, ja sitä tajuaa elävänsä elämän parasta aikaa!

Pssssst. Äijä-äidin löydät myös täältä:

• Instagram
• Facebook

Uhmaikäisen elämänpilaamislista

Esikoisemme on aina ollut aurinkoinen, mutta voimakastahtoinen tyyppi. Varsinaiseen uhmaikään pääsimme kuitenkin tutustumaan vasta viime kesänä, kun vauva vielä asusteli mahassa, aurinko paistoi ja metsät olivat täynnä mustikoita. Uuden ilmiön häkellyttämänä raapustin tuolloin ylös erinäisiä havaintoja uhmasta. Tässä niistä yksi.

*********

Montako kertaa uhmaikäisen elämän ehtii pilata puolessa tunnissa?
Ainakin 12…

1. Tulemme kaupasta. Ostosten nostaminen jääkaappiin vie 3 minuuttia. Siinä on kolme minuuttia liikaa! Seurauksena autojenheittely-raivarit.

2. Autot joutuvat jäähylle. Viha täytyy kuitenkin purkaa jonnekin, vaikka äidin aina tiellä olevaan vauvamahaan. Seurauksena ”vauva pois” -raivarit.

3. Maha ei läpsimisestä huolimatta häviä minnekään. Seurauksena ”elämäni on pilattu” -heittäytymisraivarit.

4. Heittäytyessä pää osuu porraskaiteeseen. Ja sekös harmittaa!!!

5. Koira tahtoo lenkille. Pikkukeisari ei! Hän tahtoo ennen lenkkiä jäädä ensin yksin eri kerrokseen ja tulla sitten perässä. Vaatimuksiin suostutaan.

6. Muiden kadotessa alakertaan ilmenee lisävaade: Äidin pitää olla sekä eri kerroksessa että samassa kerroksessa samaan aikaan. Näinkään yksinkertaista vaatimusta ei kuitenkaan kyetä täyttämään kelvollisesti.

7. Pikkukeisari kieltäytyy kenkien pukemisesta. Saappaat puetaan jalkaan väkisin.

8. Pakkopukemisen hyvityksenä pikkukeisari tahtoo päättää, mitkä kengät äiti pukee metsälenkille. Äiti ei kuitenkaan suostu lähtemään juhlakengissä metsään vaan valitsee lenkkarit.

9. Pikku painien päätteeksi selvitään ulos, mutta pikkukeisari ei aio tulla metsään. Hän tahtoo keinumaan.

10. Pikkukeisari luvataan viedä keinumaan, kun koira on lenkitetty. Vasta!! Seurauksena ”hypin sitten lätäkössä niin kauan että kastun” -raivarit.

11. Muutama vesipisara onnistuu solahtamaan saappaaseen. Se on tietenkin äidin vika! Ja maailmanloppu!! Seurauksena ”heti kotiin” -raivarit.

12. Neuvottelun tuloksena kotiinpaluu vaihdetaan metsäpolkuun. Siellä on nimittäin mustikoita. Nam! Paitsi että niitä on liikaa! Itku tulee, kun niitä on tuolla ja tuolla ja tuolla ja vielä tuoltakin pitäisi päästä poimimaan. Onneksi voi itkeä ja syödä samaan aikaan. Ja vielä nauraakin samalla naama sinisenä, kun on niin hyvää!

P.s. Viime yönä meillä uneksittiin mansikoista. Aamulla edessä oli shokkiherätys: ”Ne hävis! Mihin ne hävis? Mä löysin mansikoita. Mä HALUUN mansikoita! Ei talvee, talvi pois!… Hei, ulkona on lunta. LUNTA! Huraa, tittidii! Nyt on talvi, talvi tuli!”